tänään on tiistai

Tiedän tiistaiden olevan nälkäisiä. Päivä on pitkä enkä ehdi syömään missään välissä, ennenkuin illalla vasta pääsen kotiin. Aamulla söin ruispaahtoleivän ja samaa jogurttimuromössöä, josta en vain pääse irti vaikka kuinka haluaisin välttää.

Päivän lounaani olikin kaverilta saatu pieni myslipatukka. En olisi halunnut syödä sitä. En millään. Se pieni patukka kertoi vastaavansa neljää prosenttia päivän ruokatarpeestani, mikä todellisuudessa on vielä enemmän. Söin ensin puolet ja yritin tyrkyttää loppua ystävilleni. Eivät ne huolineet ja sain vain kummaksuvia katseita miksi en voi vain syödä sitä loppuun. Niinpä söin sen. Edelleen hyvin vastentahtoisesti, mutta tiesin että olisi pakko. Ruokaa saisi vasta viiden tunnin päästä.

Kun se viisi tuntia oli koittanut ja oli ilta, tein tonnikalapastaa. Olen sanonut, että ehkä voin luopua muusta epäterveellisistä; roskaruuasta, vaaleasta leivästä, sipseistä, mutta elämäni olisi helvettiä ilman pastaa. Sen tiedän ja sitä puolustan, vaikka muu kiellettäisiinkin.

Koska olin ahne, typerä ja hallitsematon herkuttelija söin kolme keksiä. Ne kertoivat vastaavansa noin kymmentä prosenttia päivän ravintotarpeistani. Söin ne, vaikka olisin voinut itkeä samaan aikaan. Ne samat keksit maistuvat suussa vielä nyt kolme tuntia myöhemminkin. Se on oksettavaa. Keksien jälkeen en voinut kuin hölkätä paikoillani toivoen, että voisin niin hyvittää edes osan heikkoudestani.