don't you just love weekends

Minä sitten rakastan. Viikonloppuisin myös rakastan ruokaa. Ainakin yleensä. Tänä viikonloppuna rakastin taas myös suklaata. Ehkä se johtuu siitä, että näen poikaystävääni, jota rakastan ja se rakkaus leviää. Perjantaina rakastin n. kouluruokaa, josta en muista mitä se oli, banaania, Picnic-patonkia, kolmea vaalean leivänpalaa, viittä yksittäispakattua Lidlin mansikkatäytesuklaa pötköä, sekä noin 250ml Ben&Jerry's Vanilla Toffee Crunch -jäätelöä. No myönnän, jäätelön jälkeen ei ollut kovin rakastunut olo. Asiaa lievitti se että olin puolet päivästä kävellyt ympäriämpäri kaupunkia.

Aivan kuten seuraavankin päivän, lauantain. Päivä alkoi yhtä lailla hyvin. Varmaan viidellä palalla 6cmx6cmx2cm patonkia ja paistetulla kananmunalla. Voi että, en sano muuta, kulutin viikonlopun aikana käsittämättömän määrän vaaleaa leipää ja suklaata. Kuudella yksittäispakatulla Lidlin pötköllä (ne on niitä 1cmx8cmx1cm), ja jättimäisellä mutta ohuella pizzalla, jota syödessäni en kokenut pienintäkään omantunnon pistosta edes jälkeen. Olin taas liian rakastunut, ja kävellyt ja kiduttanut itseäni aivan liikaa. Puolellatoista vaalean leivän palasella. Siinä kai kaikki, luulisin. Toivoisin.

Sunnuntaina oli hölmö päivä ruuan suhteen ja muutenkin. Olin vain niin väsynyt. Söin vähän murojogurttia, kaksi ruisleipää, pienen palan täytekakkua ja jälleen varmaan viisi samaa suklaapötköä, sekä vielä aivan pienen keon perunajauhelihalaatikkoa.

Tämän kaiken jälkeen painoin 47kg, ainakin hetkellisesti, olo ei ole nyt kovin paha vaikka määränä tuo kuulostaa kamalalta. Kävelyä tuli kuitenkin runsaasti. Viikonloppuna ajattelin tai luulin ymmärtäväni, että syön ihan fine määrän ruokaa, en hälyttävästi, tietääkseni, mutta herkkuja aivan liikaa. Yritän pitää ne nyt kokonaan pois arkipäivistä ja viikonloppuisinkin on turha mennä ylettömyyksiin.

Tänään oli tavallinen maanantai, jona söin Actimel jogurtin (joka on muka törkeät 4% päivän ravinnonsaannistani?!), riisiä ja kanakastiketta, näkkileivän, vähän salaattia, nuudelipussin n. vajaa ½ purkilla tonnikalaa, kaksi prinssinnakkia ja n. 10 ranskalaista, sekä puolikkaan keksin joka tarjosi minulle loisteliaat 80kcal, kiitos siitä, kiitos, kiitos.

itsekuri

Keskiviikko, mitä sanoisin keskiviikosta. Se oli kurja. En tiedä miksi mutta se oli päivänä vain kovin kurja. Aamulla söin mukin pohjallisen jogurttimurosekoitusta taas mikäli muistan oikein. Koulussa söin niin hyvin mutta en jaksanut edes jäädä harmittelemaan. Se oli nimittäin makaronilaatikkoa, eli olin kovin tyytyväinen vaikka lautasellinen oli tavallista reilumpi minulle. Kotona kökkäreen mureketta ja perunan. Sitten alkoikin vain ärsyttää. Muutin yöksi ystävälleni, koska kyllästyin kotioloihin ja siellä me söimme lohdukseni kaksi ruisleipää ja murojogurttimössöä. Siinä tosin tein virheen, jolle en tosin antanut liion sijaa ajatuksissani ollessani niin harmissani. Täysjyvämurot korvautuivat illaksi suklaamuroilla.

Aamulla oikeita muroja ei ollut ilmestynyt taianomaisesti kaappiin lisää, mutta vähät välitin ja vedin napaani niitä sitten. Sekä jälleen kaksi ruisleipää. Taidan tosiaan pitää siitä yhdistelmästä enkä pääse irti. Etenkään sillä tietyllä ystävällä vieraillessani.

Pah tietyllä ystävälläni. Poikaystävälläni. Tietenkin. Samapa tuo, näitä kukaan ei eksy lukemaan, ja vaikka eksyisi tuskin onnistuisi päättelemään tästä faktasta mitään.

Nyt elämme siis torstaita ja torstain aamupalaa. Koulussa ei ollut edes nälkä mutta otin yhden kalasiivun ja siihen sopivasti perunamuusia eli hyvin vähän, sekä salaattia, koska sekin vain on niin hyvää. Lihalounaspasteija ja banaani välipalaksi sillä päivä oli pitkä.

Kotona hyvin pieni kinkkupasteja ja puolikas peruna ja sen kokoinen murekekökkö myös.

En tiedä tuntuuko paljolta. Ateriamäärät olivat kuitenkin pienet. Mutta ylpeämpi olen siitä, että tänään kävelinkin. Päämäärättömästi ja epäloogisessa järjestyksessä surffaillen keskustan kohteissa. Illalla kävin vielä kaupassa. Ostin isälle suklaata. Kävin karkkihyllyllä, ostin suklaata, mutten ottanut siitä yhtäkään palaa itse.

Olen kovin tyytyväinen. Tosin tiedän että huomenna siihen tulee poikkeus, se on sen ajan murhe.

Tällä hetkellä paino on jatkuvasti 48.2kg. Olen 158cm lyhyt. Eli se 1,5kg helmikuun jälkeen roikkuu sitkeästi mukana. Yritän saada sen parin seuraavan viikon aikana uudelleen pois. Määräaika on 8.4 mennessä, lupasit sitten!

tänään on tiistai

Tiedän tiistaiden olevan nälkäisiä. Päivä on pitkä enkä ehdi syömään missään välissä, ennenkuin illalla vasta pääsen kotiin. Aamulla söin ruispaahtoleivän ja samaa jogurttimuromössöä, josta en vain pääse irti vaikka kuinka haluaisin välttää.

Päivän lounaani olikin kaverilta saatu pieni myslipatukka. En olisi halunnut syödä sitä. En millään. Se pieni patukka kertoi vastaavansa neljää prosenttia päivän ruokatarpeestani, mikä todellisuudessa on vielä enemmän. Söin ensin puolet ja yritin tyrkyttää loppua ystävilleni. Eivät ne huolineet ja sain vain kummaksuvia katseita miksi en voi vain syödä sitä loppuun. Niinpä söin sen. Edelleen hyvin vastentahtoisesti, mutta tiesin että olisi pakko. Ruokaa saisi vasta viiden tunnin päästä.

Kun se viisi tuntia oli koittanut ja oli ilta, tein tonnikalapastaa. Olen sanonut, että ehkä voin luopua muusta epäterveellisistä; roskaruuasta, vaaleasta leivästä, sipseistä, mutta elämäni olisi helvettiä ilman pastaa. Sen tiedän ja sitä puolustan, vaikka muu kiellettäisiinkin.

Koska olin ahne, typerä ja hallitsematon herkuttelija söin kolme keksiä. Ne kertoivat vastaavansa noin kymmentä prosenttia päivän ravintotarpeistani. Söin ne, vaikka olisin voinut itkeä samaan aikaan. Ne samat keksit maistuvat suussa vielä nyt kolme tuntia myöhemminkin. Se on oksettavaa. Keksien jälkeen en voinut kuin hölkätä paikoillani toivoen, että voisin niin hyvittää edes osan heikkoudestani.

minä se sitten syön

Niin tein koko maanantainkin. Sitä oikeastaan taas kadun. En tiedä mitä muuta kertoisin edes maanantaista paitsi, että söin. Aloitin heti aamusta. Siis että tein jotain mitä kadun. Hetken mielijohteesta join lasillisen kaakaota. Nykyään juon sitä niin harvoin, etten ymmärtänyt itsekään. Ei se edes maistunut niin hyvälle koska siitä samasta hetken mielijohteesta halusin juoda sen kylmänä. Jatkoin muroilla ja jogurtilla. Niiden kanssa annokseni on yleensä onneksi suhteelisen pieni, vain vähän reilu lautasen pohja ja jogurttia niin että se mössö on kuitenkin lähes pelkkää muroa vaan.

Koulussa en edes halunnut syödä, mutta söin silti. Kaduin entistä enemmän kun näin ystävieni lautaset. Olin ottanut eniten, joten jätin loput, mutta söin perunan ja siihen sopivan määrän nakkikastiketta ja vähän isommasti sopivamman salaattia.

Mutta kuten kaikki tietävät, kouluruoka ei siitä huolimatta täytä. Kaveri pyysi jakamaan kinkkuroiskeläppänsä kanssaan enkä kieltäytynyt. Oli vasta päivä, mutta olin epäonnistunut kolmesti. Mikä häpeä.

Itseasiassa häpesin niin paljon, että koulun loputtua minulla oli aikaa, ja jäin kävelemään käytäville, ja ravaamaan ylimpien kerrosten portaita ylös ja alas. Muistin lukeneeni kauan sitten, että jokainen ylös noustava rappuaskel kuluttaisi kaksi kaloria. Yritin laskea edes roiskeläpän pois vaikka tietysti tiedän ettei se toimi niin.

Iltapäivällä söin sopivan annoksen kanawokkia, ja se oli täydellistä. Silloin oli jo nälkäkin. Sitä en katunut. Se oli niin täydellistä.

Mutta neljäs kerta toden sanoo kun menin ystävälleni jossa päätimme syödä taivaallisen suklaamuffinssin ja yhtä taivaallisen viipaleen lakritsijäätelöä.

Se kruunasi muutenkin epäonnistuneen päivän, ja niin sain levätä täydellisen epäonnistuneena seuraavaan aamuun. Tähän aamuun.

sunnuntai 20.3

Eilen näin ystäviäni. Meitä oli viisi ja herkkuja potenssiin viisi. Juuri muuta en sinä päivänä syönytkään, paitsi tortilloja, ne ovat ihania. Täydellisiä.

Mutta suklaata, ehkä kaksi kolme riviä,

karkkia, olen huono arvioimaan, hedelmäsalmiakkeja noin reilu kymmenen

nachoja niitä söinkin, en ihan sataa grammaa kuitenkaan en usko

mutta sipsejä, vaikka niistä en edes niin välitä, niitäkin söin useamman, en mennyt less-fat sipsi lankaan mutta täytyy myöntää että kyllähän se hieman paremmalta tuntuu jekuttaa itseään, että ei se niin paljon mitään. Sipsejä dipillä, niitä söin reilusti kourallisen.

Ja se mutakakku, voi mutakakku, jaoimme Frödringen pakastemutakakun kaikille lähes samankokoiseen palaan. Otin tietoisesti pienimmän, mistä yllätyin. Ennen otin tietoisesti isoimman. Huraa, olenko saavuttanut jotain? Siitäkin palasta jätin hieman.

Jätän oikeastaan kaikesta hieman. Sekin tuntuu hyvältä. Se tuntuu siltä että olen kylläinen, enkä tarvitse enempää. Hihkaisen innosta mielessäni, että siihen te jäitte te rasvat ja kalorit. Jos olisin syönyt sinut, pikku palanen, olisin joutunut kävelemään satakunta askelta enemmän. Eikö käynytkin helpommin näin? Niin minustakin, jää hyvästi.

Ja mitä vielä. Join puoli lasillista limua, sitä teen hyvin harvoin, mutta nyt repäisin. Muuten suosin rasvatonta maitoa, ja vettä.

Mutta se riittää siitä päivästä. Tajusin hälyyttävän turpoamiseni sitten helmikuun puolivälin. Siitä asti olen ollut kuin pannukakku, kun hiihtolomalla annoin itseni repsahtaa, ja olen syönyt mitä haluan. Olen jättänyt pakonomaiset liikkumiset jopa hampaita pestessäni. Mutta nyt niiden lienee aika tulla takaisin.

Kuten tänä aamuna hampaita pestessäni. Jokainen liike johonkin suuntaan minkä saatoin tehdä, toi mielihyvää. Tässä menee taas se sipsin murunen. Ja tässä se suklaapalan pähkinä.

Mahani on tällä hetkellä suurempi kuin mitä muistan hetkeen sitten joulukuun. Kuin olisin raskaana. En kai sentään. Tosin se olisi helpottavaa kun ainakin tietäisi miksi se on niin iso ja olisi niin ikään minusta riippumatonta. Joka tapauksessa

siellä oli vain vaaleaa leipää juustolla, söin mutten nauttinut sen vaaleudesta

125g banaanijogurtin johon laitoin sopivasti marjamysliä. Siitä jätin hieman ja taas tuntui hyvältä.

Riisiä, kastiketta, seitiä, pienen aterian verran, oli tosiaan hyvää. Kala lienee terveellistä. Riisi tosin oli tavallista valkoista.

Sekä se pirullinen suklaa, siitä pirullisesta pähkinäsuklaalevystä jääneet kolme palaa.

Tänään en aio syödä muuta. En ole liikkunut. Neljä minuuttia hölkkäsin, tein muutamia rutistuksia. Ei se mihinkään auta. Ehkä pähkinäsuklaan pähkinään, muuten olen omillani.

Tein jonkin laskelman, jonka mukaan saisin syödä päivässä 1200-1300 kaloria, vaikka makaisin koomassa, mutta olettaen että perusaineenvaihduntani toimisi. En tiedä kuinka paljon edelliset menivät yli.

kerran vielä, sam

Tällä kertaa viedään se loppuun asti.

Historiikki.

Synnyin 18 vuotta sitten pömppikseni kanssa. Tai siltä tuntuu, se on roikkunut aina mukana. Yritin monesti jättää sen kyydistä mutten oikein ottein. Viime lokakuusta viime tammikuuhun olin tehnyt suurimman työn siihen asti. Johonkin katosi 5 kiloa, parhaimmillaan, mutta sekään ei tuntunut juuri miltään, sillä sekin oli liian vähän. Puolitiessä. Pian tulee kesä. Minulla on 84 päivää taivaltaa se tie loppuun ja olla kaunis kesällä. Tarvitsen blogin johon voin kirjottaa kaiken mikä liittyy mahaani, poskiini, käsivarsiini ja reisiini. Olen aina ollut visuaalinen ihminen ja minun täytyy nähdä. Täältä näen milloin tein mitäkin - sitäkin, mitä söin milloinkin - silloinkin.

En toisaalta halua, että tätä lukisi kukaan. Mutta mikäli tänne eksyy joku, ja hän tietäisi ettei saisi, se todennäköisesti herättäisi kiinnostuksen, ihan onnettomankin sellaisen, joka voisi jostain kummansyystä syntyä näitä turhanpäiväisiä tekstejä kohtaan. Siksi sivuutan aiheen enkä palaa siihen enää. Lue jos haluat. Mutta onneksi olkoon jos luet koska tänne on miltei mahdotonta eksyä. Toivottavasti löydät tien takaisin, sen pitäisi olla helpompaa. Vasemmassa yläkulmassa on nuoli, paina sitä, se voisi auttaa.