minä se sitten syön

Niin tein koko maanantainkin. Sitä oikeastaan taas kadun. En tiedä mitä muuta kertoisin edes maanantaista paitsi, että söin. Aloitin heti aamusta. Siis että tein jotain mitä kadun. Hetken mielijohteesta join lasillisen kaakaota. Nykyään juon sitä niin harvoin, etten ymmärtänyt itsekään. Ei se edes maistunut niin hyvälle koska siitä samasta hetken mielijohteesta halusin juoda sen kylmänä. Jatkoin muroilla ja jogurtilla. Niiden kanssa annokseni on yleensä onneksi suhteelisen pieni, vain vähän reilu lautasen pohja ja jogurttia niin että se mössö on kuitenkin lähes pelkkää muroa vaan.

Koulussa en edes halunnut syödä, mutta söin silti. Kaduin entistä enemmän kun näin ystävieni lautaset. Olin ottanut eniten, joten jätin loput, mutta söin perunan ja siihen sopivan määrän nakkikastiketta ja vähän isommasti sopivamman salaattia.

Mutta kuten kaikki tietävät, kouluruoka ei siitä huolimatta täytä. Kaveri pyysi jakamaan kinkkuroiskeläppänsä kanssaan enkä kieltäytynyt. Oli vasta päivä, mutta olin epäonnistunut kolmesti. Mikä häpeä.

Itseasiassa häpesin niin paljon, että koulun loputtua minulla oli aikaa, ja jäin kävelemään käytäville, ja ravaamaan ylimpien kerrosten portaita ylös ja alas. Muistin lukeneeni kauan sitten, että jokainen ylös noustava rappuaskel kuluttaisi kaksi kaloria. Yritin laskea edes roiskeläpän pois vaikka tietysti tiedän ettei se toimi niin.

Iltapäivällä söin sopivan annoksen kanawokkia, ja se oli täydellistä. Silloin oli jo nälkäkin. Sitä en katunut. Se oli niin täydellistä.

Mutta neljäs kerta toden sanoo kun menin ystävälleni jossa päätimme syödä taivaallisen suklaamuffinssin ja yhtä taivaallisen viipaleen lakritsijäätelöä.

Se kruunasi muutenkin epäonnistuneen päivän, ja niin sain levätä täydellisen epäonnistuneena seuraavaan aamuun. Tähän aamuun.